Ennen trimmausta

Huolehdithan, että koirasi on päässyt tekemään tarpeensa ennen trimmaukseen tuloa.

Koirasi turkin tulisi olla ainakin enimmäkseen takuton, ellei takkujen selvitykseen ole varattu erikseen lisäaikaa trimmauksen yhteyteen. Muistathan siis harjata/kammata koirasi turkkia myös kotona osana arkihoitotoimenpiteitä.

Pidetään piha puhtaana!

Trimmaamo sijaitsee asuinkerrostalon alakerrassa, joten huomioithan muidenkin viihtyvyyden koirasi kanssa liikkuessa piha-alueella; ethän anna koirasi tehdä tarpeitaan talon rakenteisiin, sekä siivoathan koirasi jätökset pois pihalta (trimmaamolta saat tarvittaessa pussin).

Noudatathan sovittuja tuonti- ja hakuaikoja. Trimmaamon sisäänkäynnin yhteydessä on pieni eteisodotustila. Odotathan siinä koiraasi tuodessa sekä sitä hakiessa. Oveen koputtaminen tai sen avaaminen etuajassa voi aiheuttaa vaaratilanteen! Tulen avaamaan oven, kun olen valmis vastaanottamaan/palauttamaan koirasi.

Odotustila

Rokotukset ja terveys

Huolehdithan koirasi asianmukaisista rokotuksista. Jos havaitset koirassasi sairauden merkkejä, peruthan aikasi mahdollisimman pian sairauden havaitsemisesta. Tarttuvat taudit tulee hoitaa ensin pois ennen trimmaamoon tuloa.

Esteen sattuessa peruthan aikasi hyvissä ajoin. Varauksen voi perua soittamalla tai tekstiviestillä. Jos perut aikasi soittamalla, noudatathan ensisijaisesti mahdollisuuksien mukaan puhelinaikoja (ma-pe 8-16 ja la 10-14). Tekstiviestillä voit perua varauksesi näiden aikojen ulkopuolella huoletta, kuittaan peruutuksen “Ok” -viestillä.

Varauksen peruminen

Peruutusehdot

Peruutus tulee tehdä viimeistään edellisen päivän klo 16 mennessä. Myöhässä perutusta tai perumatta jätetystä ajasta veloitetaan 50% arvioidusta palvelun loppusummasta. Ehtoihin poikkeuksena akuutit sairastapaukset (omistajan sekä koiran) perutaan heti kun sairaus huomataan.

Tervetuloa!

Työskentelen lähtökohtaisesti yksin, joten kerrothan rohkeasti jos koirallasi on taipuvuutta esimerkiksi aggressiivisuuteen. Tällöin voimme yhdessä miettiä parhaan ratkaisun koirallesi siten, että kokemus olisi mahdollisimman miellyttävä koiralle.

Sitouduthan noudattamaan näitä ohjeita. Näin pidetään yhdessä Takkutaikan toiminta turvallisena kaikille osapuolille.
Kiitos!